Melkein taapero

On tullut taas aika omistaa yksi kirjoitus Pikku-E:lle. Meillä on nyt yhteistä taivalta takana reilut 9kk. Musta tuntuu, että samalla kun rakastan tätä uusinta perheen jäsentämme päivä päivältä enemmän, myös tietyllä tapaa hämmennyn samaa tahtia.
Joku viisas on joskus sanonut, ettei sisaruksia kannata verrata toisiinsa. Totta. Toisaalta, miksi sisaruksia edes kannattaisi vertailla? Mutta taas toisaalta miksi kuitenkin huomaan vähän väliä miettiväni, millainen vauva Belle oli tässä samassa iässä. Ehkä juuri niinä hämmennyksen hetkinä yritän hakea tukea aiemmista kokemuksista, sillä todistettavasti olen selvinnyt kaikesta tästä vauva-ajasta esikoisen kanssa.
Mutta millainen sitten 9-kuinen Pikku-E on? Onneksemme, hän nukkuu vieläkin kuin tukki. Menee nukkumaan kahdeksan aikaan illalla ja herää puoli seitsemän jälkeen aamulla. Joskus keskellä yötä hän saattaa herätä itkien, mutta riittää, kun hänet nakkaa takaisin makuuasentoon ja toivottaa taas silityksen kera hyvät yöt. Luonteeltaan hän on aurinkoinen, utelias ja päättäväinen. Hän tykkää myös leikkiä itsekseen, vaikkakin useinmiten isosisko on tavalla tai toisella mukana leikeissä. Lue: riistämässä Pikku-E:n lelun, riisumassa tältä vaatteita päältä, vetämässä häntä käsistä tai jaloista ympäri asuntoa tai muuten vaan "auttamassa" :). Ehkä myös ainakin osittain edellisestä johtuen täytyy aina välillä käydä vähän tankkaamassa turvallisuutta mamman luona. (Haluisin kyllä itsekin pitää äitini lähellä, jos joutuisin samanlaiseen käsittelyyn päivästä toiseen ;). Mutta hän siis saattaa "kadota" pidemmäksikin aikaa toiseen huoneeseen ja leikkiä siellä keskittyneesti, kunnes alan huhuilla häntä.
Uusin lempparikotityö on astianpesukoneen tyhjennys sitä mukaa kun minä yritän sitä täyttää. Myös imuri ja uuni kiinnostavat. Tv kiinnostaa yhä ja aina lastenohjelmien musiikit vetävät Pikku-E:tä puoleensa kuin magneettia. Hän näyttää silloin olevan kuin transsissa: ei kuule eikä näe mitään, vaan etenee määrätietoisesti niin lähelle Tv:tä kuin mahdollista (ilmetty isänsä). Isosiskon ansiosta Pikku-E on innostunut myös tanssimisesta. Kun Belle alkaa Zumbata, hakee myös pikkusisko hyvän paikan sohvapöydän vierestä, ottaa siitä tukea ja alkaa tanssia. Näky on aivan mahtava! Muutenkin liikkuminen on jo aika ketterää. Eilen käytiin ostamassa meille taaperokärryt, joilla Pikku-E kruisailee jo kuin vanha tekijä. Kaiken kaikkiaan siis hauska ja hyväntuulinen kaveri.
Mutta sitten se hämmentävä osuus: ruokailu. Se on vaikeaa. En tiedä miksi. Joskus hän syö hyvin, mutta useinmiten jään miettimään ruokailun jälkeen, mitenköhän tuollaisella ruokamäärällä voi edes selviytyä. Ainoa ruoka, jota hän rakastaa on avokado, edelleen. Sitä hän syö ilman ongelmia, niin ja juo maitoa. Kunhan se on lämmintä ja tarjottuna tuttipullosta. Haluatko koittaa juottaa häntä nokkamukista? Et halua. Olen yrittänyt pari kertaa ja yritän ehkä kahden vuoden kuluttua uudelleen. Hän suuttui minulle niin kovasti, että luulin maidon olevan vähintäänkin pilaantunutta. Eikä hän suostunut juomaan sen jälkeen vähään aikaan. Tätä tarkoitan sillä päättäväisyydellä. Jos Pikku-E on päättänyt, että ruokailu on ohi, niin se on juma***ta on ohi. Ei kannata yrittää sitä "yhtä vielä" lusikallista. Ellet sitten halua sosetta ympäri asuntoa kamalan huudon säestämänä. Okei, kärjistän nyt vähän, mutta aikamoista arpapeliä on tuo syöminen. Eikä niitä ruokailuja ole onneksi kuin se viisi päivässä :D Vertailun vuoksi (niin, taas sorrutaan tähän), Belle söi aina kaiken. Kaikkea, kaiken ja vielä enemmän. Siksi ehkä otan tämän niin henkilökohtaisesti. Mutta ainakaan ulkoisesti Pikku-E ei näytä elävän nälässä. Eli ehkä hän vain luonnostaan on pieniruokaisempi (tai sitten vain kranttu).
Meidän lääkäriltäkin tuli kutsu 10kk tarkistukseen. Saas nähdä varaanko sen (ja maksan itseni kipeäksi) vai odotettaisko sinne 1-v tarkistukseen, jonka voisimme mennä tekemään Suomeen. En nyt ota asiasta mitään stressiä, vaan katsotaan rauhassa, milloin olisi sopiva ajankohta tehdä taas Suomen visiitti.
Tähän loppuun haluan vielä sanoa, että kiitos Pikku-E, että tulit täydentämään meidän perheen. Olet täydellinen juuri omana itsenäsi, vaikka söisit koko loppuelämäsi vain pelkkiä avokadoja!