Meidän uusi arki

 Nyt on saatu ensimmäinen ns. normaali viikko käyntiin. Aika samalla rutiinilla mennään kuin Bellen kanssa aina ennenkin, nyt vain on tietenkin tuo ihana Pikku-E hengaamassa mukana. Niin ja olemme uudessa maassa ja kaupungissa.
S herää siinä puoli seitsemän töihin ja usein jo muutama minuutti ennen sitä kuuluu Bellen huoneesta vieno kutsu: "Mammaaa". Ja siitä se sitten lähtee, mun työpäivä. Ja voisi kyllä sanoa, että aika lailla samaa tahtia saa painaa kuin rakkaassa työpaikassani (terveisiä vaan lentokentälle). No ei vaan. Tekemistä riittää, mutta aika helpolla olen päässyt. Yksi syy lienee varmaan se, että Belle on hyvin koulutettu lapsi (ainakin vielä). Hän menee päiväunille nätisti, oikeastaan itse sanoo "Nyt mä meen nukkuun" tai usein jo lounaan aikaan hän kysyy "Meeks mä nyt nukkuun". Myös iltarutiinit hoituu aika nätisti ( hampaiden pesu joskus vähän tökkii). Mutta me emme ole koskaan nukuttaneet häntä, ainoastaan hyvänyöntoivotukset, peitto päälle ja nukkumaan.
 Mutta siis asiaan: aamutoimien ym. jälkeen lähdetään yleensä puistoon, ollaan siellä noin yhteentoista ja tullaan kotiin syömään ja nukkumaan. Iltapäivällä sitten joko puistoon, jonnekkin kauppakeskukseen pyörimään tai sitten ollaan vain kotona. Ja sitten S tuleekin jo töistä.
 Tänään olimme taas aamupäivällä tuossa viereisessä puistossa. Se on todella kiva paikka, täynnä lapsia äiteineen (muutaman isänkin olen kyllä bongannut) ja siellä on paljon tekemistä. Vielä en voi kokemuksesta puhua, mutta muutaman päivän havannoinnin perusteella tsekit ovat varsin lapsirakasta kansaa: vanhemmat osallistuvat lastensa leikkeihin, hymyilevät/juttelevat myös tuntemattomille lapsille ja vaikuttavat kaikinpuolin viihtyvän leikkipuistossa. Pukukoodi on hieman eri kuin Suomessa: monilla lapsilla on todella hienot/siistit/vaaleat vaatteet päällä, siis sellaiset, jotka itse pukisin vaikka kaupungille mieluummin kuin ulkoleikkeihin. Äidit ja isä ovat myös tyylikkäissä tai ainakin ihan tavallisissa vaatteissa: ei ole tuulipukuja näkynyt. Nyt olenkin iloinen, että olen säästänyt niitä lukioaikaisia kulahtaneita farkkuja, täällä niillä on taas käyttöä :D. Eli olen nyt pukeutunut puistoon farkkuihin, tennareihin ja takkiin. Vaatii vähän totuttelua, kun Lauttasaaressa liikuin lähinnä juurikin siinä tuulipuvussa ja Hai- saappaissa tai muuten vain mahdollisimman epätrendikkäänä. Joku nyt varmasti ihmettelee, miksi muutan pukeutumistani muiden mukaan, mutta itse en halua erottua joukosta " sinä junttina ulkomaalaisena" ainakaan vain pukeutumisen perusteella.
 Tänään puistossa sain myös eräästä paikallisesta äidistä juttukaverin. Oikein mukava nainen, joka halusi lainata mulle Prahan historiaa käsittelevän tiiviin, mutta informatiivisen oppaan (englanniksi). Lisäksi hän kertoi, että kieli on vaikeaa, muttei mahdotonta oppia (hänen miehensä on ranskalainen, joka on asunut 8 vuotta Tsekeissä). No, oma motivaationi kielenoppimisen suhteen ei ole ihan huipussaan, jos me nyt maksimissaan sen pari vuotta täällä olemme. Mutta paikallisiin olisi kyllä mukava tutustua ja oppia tämän maan kulttuurista enemmän.
 Tänään myös iski arki ihan käytännön huolien tasolla: meidän rattaiden pyörästä oli rikkoutunut sisäkumi. Ei hyvä! Rattaat ovat meille jokapäiväinen välttämättömyys: tykkään kävellä paikasta toiseen, varsinkin kun etäisyydet täällä ovat niin lyhyitä ja Bellekin suostuu reippaasti istumaan kyydissä pidempiäkin matkoja. Kahden näin pienen kanssa ei kyllä pitkälle pötkitä ilman niitä. S kävi onneksi työmatkallaan hankkimassa paikkausvälineet ja nyt tässä vieressä katselen, tuleeko tuosta mitään ;). Pidetään peukkuja!