Jaa-a, mistähän sitä alottaisi! Aikaa edelliseen postaukseen näyttäisi olevan reilut viisi kuukautta. Polte blogin pariin on ollut kova, mutta loppukevään/alkukesän haasteet sai mut päättämään, että blogin kirjoittaminen saisi suosiolla jäädä syksyyn. Meidän perheen yhteisen kesäloman loputtua elokuun alussa olin useaan kertaan ajatellut kirjoittaa, mutta jostain syystä homma jäi aina vaan sille ajatuksen tasolle. Ja mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä vaikeammalle se aloittaminen on sitten taas tuntunut.
Nyt tänään mulle tuli sellainen olo, että on pakko alkaa kirjoittaa taas. Tämä blogihan on ollut mulle tällainen julkinen päiväkirja koko Prahassa elämisemme ajan ja nyt alkoi tuntua, että liian paljon muistoja jää kirjaamatta, jollen ryhdistäydy. Mitä tässä viidessä kuukaudessa on sitten tapahtunut? Aloitetaan lapsista:
Belle on sama energinen itsensä kuin ennenkin. Kesän aikana ainakin pituutta tuli hurjasti lisää. Mielikuvitus hänellä on aina ollut ihan omaa luokkaansa, mutta nyt ollaan senkin osalta jo sen verran kovissa sfääreissä, että jopa mun alkaa olla vaikea pysyä menossa mukana. Esim. nyt jo toista viikkoa meidän reilu 3,5-vuotias Bellemme on ollut Amerikassa ja hänen tilallaan täällä meidän kanssamme on vuoroin 5-vuotias Katri ja vuoroin 2-vuotias Ida. Välillä mulla menee roolit sekaisin ja saan aina kuulla kyllä, jos erehdyn kutsumaan häntä väärällä nimellä tai tarjoamalla "väärän ikätason" virikkeitä :D. Mutta edelleenkin Bellen kanssa on todella helppo toimia ja hän viihtyy jo pidemmänkin tovin ihan itsekseen esim. dvd:n parissa, jos mua joskus laiskottaa. Lisäksi hän on todella empaattinen ja huolehtivainen. Välillä mun täytyy oikein muistuttaa itseäni, että hän on alle 4-vuotias lapsi, sillä hänen kanssaan voi keskustella melkein mistä vain ja hänen tiedonjanonsa on sammumaton. Aina kun hänelle alkaa selittämään jotain jostain hänelle vieraasta asiasta, hän kuuntelee erittäin tarkasti ja muistaa todellakin oppimansa. Syyslukukauden alkaessa Belle halusi myös jatkaa viime talvena aloitettua baletti-harrastusta, mistä olen hurjan iloinen. Tunti on englanninkielinen ja huomenna (lauantaina) hän osallistuu balettikoulun järjestämään englannin kielen workshoppiin, joka sisältää tanssin lisäksi myös ihan "oikeaa" kielen opiskelua. Aika jännää!
Pikku-E on tietysti muuttunut tällaisessa ajassa hurjasti. Hän on kasvanut kovasti, mutta kaikista merkittävin muutos on tapahtunut hänen yleisessä vireystilassaan ja olemuksessaan. En edes tajunnut, miten paljon talven ja alkukevään sairastelu häntä verotti, kunnes sain terveen tyttömme takaisin. Hän on ihanan rohkea, reipas ja aurinkoinen sekä omapäinen! Vielä keväällä hän roikkui mussa lähes taukoamatta eikä päästänyt mua silmistään ja alkoi itkeä, jos jouduin lähtemään jonnekin. Hän vierasti lähes kaikkia, myös niitä meidän lähimpiäkin sukulaisiaa ystäviä, ainakin aluksi. Nyt taas jo pidemmän aikaa hän on ollut todella sosiaalinen, ei juurikaan vierasta ja moikkailee tuntemattomille ihmisille kadulla. Ja mikä söpöintä, naapurustomme vanhuksille meidän molemmat tytöt toivottaa kohteliaasti "Dobry den" (=hyvää päivää). Pikku-E myös juttelee paljon. Hän ymmärtää molempia kotimaisia, mutta sanoja tulee enemmän suomeksi kuin ruotsiksi. Hyvin hän kyllä on hoksannut, että papan kanssa kommunikoidaan ruotsiksi, mutta tietysti se ruotsin osuus jää pakostakin vähemmälle, kun S käy päivät töissä. Perustoivotukset, kuten hellot ja byebyet ja thank yout sujuvat myös englanniksi :D. Yksi suurista muutoksista on tapahtunut myös ruokailun saralla. Pikku-E:llä on todella hyvä ruokahalu ja hän rohkeasti maistaa kaikkea mitä on tarjolla ja toisinaan pyytää myös lisää ruokaa! Tätä en todella olisi uskonut vielä puoli vuotta sitten, jolloin tuskailin miten lapsen saisi syömään edes jotain. Nyt maaliskuisesta painon pohjalukemasta tähän päivään hänelle on tullut jo yli kolme kiloa painoa lisää. Ruokailusta päästäänkin sopivasti vessa-asioihin ;). Pikku-E alkoi kesälomalla siskonsa ja Amerikan-serkkunsa esimerkin innoittamana käymään potalla. Ajattelin aluksi, ettei varmasti oikeasti päästä vielä aikoihin vaipasta eroon, mutta uskokaa tai älkää: syyskuun alun jälkeen hän ei ole käyttänyt vaippaa, paitsi öisin. Kauhea, miten lapset kasvavat ja kehittyvät vauhdilla.
Vauhdilla olen kasvanut myös minä! Henkisestä kasvusta ei tällä kertaa kuitenkaan ole kyse, vaan ilokseni saan kertoa, että meidän perhe kasvaa tammikuussa taas yhdellä jäsenellä. Yllätys oli melkoinen kuin viides perheenjäsenemme ilmoitti tulostaan hyvinkin pian sen jälkeen, kun olimme päättäneet, että saapi tulla jos näin on meidän kohdallemme suunniteltu. Hauska sattuma on vielä se, että uuden tulokkaan laskettuaika osuu aivan Bellen ja Pikku E:n synttäreiden tienoille (ja kaikille epäilijöille vielä tiedoksi: emme ole suunnitelleet lastemme hankkimista kalenteri kädessä).
Suurta iloa kestikin muutama viikko, kunnes alkoi järkyttävä pahoinvointi, joka pisti mut muutamaksi viikoksi täysin kyvyttömäksi yhtään mihinkään. Matkustin lasten kanssa Suomeen vanhempieni luokse. En tiedä miten olisin selvinnyt kesäkuusta ilman heitä. Oksensin, jos jouduin vaihtamaan Pikku-E:n vaipan tai vaikkapa lämmittämään ruokaa. Olin todella masentunut, sillä vanhempieni ollessa töissä makasin vain sohvalla koko päivän ja vaihdoin tytöille dvd:itä. Ja aina kun oli pakko, lämmitin lapsille (äidin valmiiksi tekemää) ruokaa. Silloin päätin, etten edes yritä kirjoittaa elämästämme (eihän meillä noina viikkoina oikeastaan ollut elämää). Pelkäsin jopa, että lapsille jää jokin trauma nähdessään mut sellaisessa tilassa, mutta eivät he tunnu enää edes muistavan koko aikaa. Onneksi heinäkuussa pahoinvointi loppui kuin seinään ja saatiin nauttia ihanasta kesälomasta perheen kesken. Olimme kolme viikkoa saaristossa ja puolisentoista viikkoa Helsingissä. Niin ja käytiinhän me myös S:n viimeisimpinä lomapäivinä Päivä Tukholmassa-risteilyllä.
Tässä siis tiivistetty päivitys menneiltä kuukausilta. Toivottavasti inspiroidun kirjoittamaan pian lisää. Haluan toivottaa kaikille oikein ihanaa syksyn jatkoa! Kuulemisiin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti