Nyt harmittaa, etten kirjoittanut viime viikonloppuna kuulumisiamme. Meillä oli nimittäin tosi kivaa. Ei siis tehty mitään sen kummempaa, oltiin ihan vaan yhdessä kotona, lauantaina käytiin kävelyllä ja sunnuntaina brunssilla, mutta kaikki vaan tuntui jotenkin erityisen mukavalta. Olisi ollut niin kiva kirjoittaa vain positiivinen teksti pitkästä aikaa. Mutta mitäs en silloin kirjoittanut!
Hauskan viikonlopun ja alkuviikon jälkeen olenkin nyt jo vähän eri mieltä asioista. Ehdin jo luulla, että meidän perheen talviflunssat olisi ollut paketissa, mutta väärin meni! Bellellä alkoi tiistaina kova yskä ja keskiviikkona hän alkoi iltapäivällä valittelemaan korvaansa. Typerys kun olen, en lähtenyt viemään häntä heti lääkäriin, vaan ajattelin että katsellaan rauhassa seuraavaan päivään. Ketään ei varmaan yllätä se, että sainkin ihan kirjaimellisesti katsella ja kuunnella vaikeroivaa lastani koko seuraavan yön. Aikana ennen lapsia olisin ollut tällaisen yön jälkeen aivan toimintakyvytön, mutta onneksi äiti-höyryt pitävät huolen siitä, että asioita tapahtuu, vaikkei ajatus välttämättä olekaan ihan mukana menossa. Torstaina sain meille ajan samalta lääkäriasemalta, jossa olen käyttänyt aiemmin myös Pikku-E:tä. Kuten edelliselläkin kerralla, kesti vastaanotto lähes 1,5 tuntia, mikä on aika pitkä aika kahden pikkulapsen kanssa alkuillasta. Onneksi S pääsi lähtemään töistä vähän aiemmin ja tuli meidän mukaan. Helpotti huomattavasti. Bellellä oli kuumetta yli 39 astetta ja häntä sattui korviin, päähän ja mahaan. Lääkärissä todettiin, että molemmat korvat ja silmät olivat tulehtuneet. Saimme mukaamme yskänlääkettä, korvatippoja ja antibioottikuurin.
Seuraava yökin vielä valvottiin pääosin ja muutinkin patjan kanssa Bellen huoneen lattialle, jotta olisi helpompi olla auttamassa häntä. Eilen Bellen olo alkoi jo vähän helpottaa ja viime yön nukuin jo omassa sängyssä. Tosin siksi, että jo valmiiksi köhäiselle Pikku-E:lle nousi kuume eilen illalla. Viime yön sitten ramppasin kahden huoneen väliä, milloin niistämässä Belleä, milloin silittämässä Pikku-E:tä. Taidankin olla tekemässä henkilökohtaista valvomisen ennätystäni (4 yötä) ;). Ensi lauantaina täytän 30 vuotta ja näytän siihen mennessä varmaan vähintään 50-vuotiaalle, jos tätä menoa jatkuu ;) Tämänkin kurjuuden keskellä haluan kuitenkin säilyttää positiivisen ajattelun ja muistuttelen itseäni vähän väliä, että normaalisti meidän lapset nukkuvat tosi hyvin. Molemmat tytöt ovat alkaneet nukkua ilman kummempia yöherailyjä siinä 4kk iässä. Eli loppujen lopuksi asiat ovat kuitenkin hyvin. Vaikka siitä onkin nyt vähän vaikea iloita.
Eilen pääsin aamupäivällä käymään lenkillä ja se piristi kummasti, oli ihana päästä täältä sairstuvasta hetkeksi haukkaamaan happea. Bellen vointi on parantunut jo huomattavasti. Muistona viime päivien kärsimyksistä on lähinnä kova yskä. Touvottavasti se vähän vielä helpottaisi, niin päästäisiin huomenna balettiin. Pikku-E:lläkin oli aamulla enää 37,5 astetta kuumetta, joten josko tämä tästä olisi parempaan päin. Toivotaan ainakin, sillä ensi viikon alussa näiden tyttöjen olisi tarkoitus suunnata kohti Suomea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti