Kotiäitipäivitys (varoitus: sisältää pissa- ja kakkajuttuja)

Tämä kevät on hujahtanut ohi lähes huomaamatta. Välillä oikein unohdan, että on jo kesäkuu. On vaikea uskoa, että tasan kahden viikon kuluttua lennämme tyttöjen kanssa kuukauden ja neljä päivää kestävälle kesälomallemme Suomeen. Varatessani lentoja, tuntui kesään olevan velä ikuisuus. No tavallaan siihen pieni ikuisuus tuntuu olevan, sillä vieläkään emme ole saaneet tänne kunnollisia, kesäisiä kelejä takaisin. Toivotaan, että aurinko jaksaisi odotella meitä Suomessa ja että päästäisiin nauttimaan kunnon mökkielämästä.

Viime viikonloppunahan Prahaa ja muutakin Keski-Eurooppaa koetteli rankat tulvat. Vaikka vaara täällä on jo ohi, on viikonlopun tapahtumilla vielä suuri vaikutus ihan arkiseen elämään. Julkinen liikenne ei vieläkään pelaa ihan normaalisti, osa metroasemista on kiinni ja vielä alkuviikosta osa ihmisistä ei päässyt/mennyt töihin. Me asumme keskustaan nähden täällä mäen päällä, joten tulvat eivät tänne asti onneksi yltäneet. Joka tapauksessa tulvat ovat myös mullistaneet mun, Bellen ja Pikku-E:n arjen: kaikki alueen puistot on suljettu. Joka ikistä suurempaa viheraluetta ympäröi poliisin eristysnauha ja laput, joissa on jotain tekstiä tsekiksi. Yritin kysyä eräältä puiston työntekijältä, miksi puistot on suljettu, mutta ystävällisestä vastauksesta en ymmärtänyt sanaakaan. S kertoi, että hänen työkaverin tuttu (tai jotain sinnepäin) oli kuollut viikonloppuna puistossa, kun puu oli kaatunut hänen päälleen. Luulen siis, että puistojen vahingot halutaan tarkistaa ennen kuin ihmisiä päästetään taas sinne. Tuossa meidänkin lähipuistossa näkyy kyllä kulkevan ihmisiä silloin tällöin, mutta en nyt aio uhmata paikallisia viranomaisia, sillä eiköhän puistojen sulkemiselle ole todella joku järkevä syy. Mutta nyt ei sitten ole oikein ulkoleikkipaikkoja. Olemme käyneet jo kolmessa eri puistossa, jotka kaikki olivat suljettuja. Lopulta eilen löytyi yksi auki oleva paikka, mutta sinne on vähän pidempi matka.
Nyt on myös kaikki ihanat ja odotetut vierailut tältä keväältä ohi. Saimme viettää laatuaikaa tänä keväänä täällä uudessa kodissamme omien vanhempieni, siskoni ja hänen perheensä sekä S:n pikkusiskon ja hänen miesystävänsä kanssa.
Olen luonteeltani projekti-ihminen. Kun yksi asia on saatu päätökseen, alan pian miettiä, että mitäs sitten? Nyt kun tämä viimeisin "vierailu-projekti" on ohi ja Suomen loma-projektiin on se pari viikkoa aikaa, päätin aloittaa jo pitkään mieltäni vaivanneen asian toteuttamisen. Eli Bellen pissa-projektin :D. Isompi hätä hänellä on tullut pottaan sujuvasti jo helmikuun alusta, mutta hän ei ole yksinkertaisesti suostunut pissaamaan pottaan (?). Maanantai-iltana kysyin taas, "Menisitkö potalle pissalle?". Hän vastasi: " En, mutta huomenna menen". Minä: "Onko sovittu?" Belle: "Joo". Sitten löimme vielä kättä päälle asian kunniaksi. Aamulla otettiin vaippa pois, nostettiin potta olohuoneeseen ja sanoin, että tuossa on potta, vaippaa ei ole ja lattialle ei saa pissata. Ja tietysti puimme myös oikeat pikkuhousut jalkaan. Ja arvatkaas mitä? Siitä hetkestä lähtien hän on lorotellut pottaan ilman pienintäkään ongelmaa (en tiedä oliko lupaamallani suklaapalalla onnistuneesta pissasta osuutta asiaan). Pian hän tosin siirsi potan olohuoneesta vessaan ja höpisi jotain vessarauhasta. Keneltä lie sellaista oppinut ;).
Eilen hän vei homman jo seuraavalle levelille, kun hän nukkumaan mennessä ilmoitti, ettei halua enää vaippaa edes yöksi. Olin hieman epävarma, mutta ajattelin että jos hänellä nyt on kiinnostusta tämä vessa-homma opetella, niin opetellaan se sitten kunnolla. Vuorasin hänen sänkynsä kaikilla asunnosta löytyvillä pissa-alustoilla, varmuuden vuoksi. Aamuyöllä kävin kerran kysymässäa häneltä haluaisiko hän pissata pottaan, johon hän ihan unisena vastasi "Joo". Sitten taas pissattiin pottaan ja jatkettiin nukkumista. Aamulla sänky oli täysin kuiva! Nyt vaan on sama meno jatkunut. Tyttö käy reippasti potalla ennen kuin lähdemme kodista ulos ja myöskin ennen nukkumista. Mikä helpotus! Ihanaa, kun on enää yksi vaippaa käyttävä tyllerö hoidettavana.
Tiistai oli myös merkittävä päivä Pikku-E:lle, kun hän ahmaisi ensimmäisen lusikallisensa bataattisosetta. Olen jo parin viikon ajan huomannut, että häntä on selvästi alkanut kiinnostaa ruoka ja ruokailu. Hän tavoittelee aina kaikkea, mitä syömme ja katsellessaan iltaruokailuamme hänen suunsa maiskuttelee koko ajan (se on aika hauskan näköistä). Päätin sitten pikkuhiljaa aloittaa soseiden antamisen. Tällä kertaa teen sen hyvin, hyvin rauhalliseen tahtiin, sillä onnistuin syötyämään Bellen pari vuotta sitten ihan tukkoon :(. Lapsen ruokahalu oli hyvä ja ilmeisesti annoin ruokaa kerralla liikaa, sillä siitä seurasi parin viikon mittainen tuska pienelle. Nyt toivotaan, ettei pikkusisko joudu taas kärsimään mamman tyhmyydestä.
Täytyisi myös varailla Pikku-E:lle aikaa neuvolaan, sillä viimeksi joku alan ammattilainen on
tutkinut hänet helmikuun lopussa. Eniten mua ahdistaa rokotukset, sillä en ole saanut täällä annettua hänelle suomalaiseen rokotusohjelmaan kuuluneita pistoksia. Kysyin monelta klinikalta ja aina sain uuden klinikan tai lääkärin nimen, mutta lopulta kukaan ei voinut tarvitsemiamme rokotteita järjestää.  Voi olla, että joudun nyt Suomessakin ottamaan yhteyttä yksityiseen lääkäriasemaan, sillä luulen että julkiset terveysasemat ovat liian tiukkoja noudattamaan rokotusohjelman ikäsuosituksia. Todennäköisesti mut myös leimataan huonoksi äidiksi, joka ei ole huolehtinut lapsensa hyvinvoinnista. Itse en nyt ihan panikoi rokotuksista,  sillä jokaisessa maassa on omat rokoitusohjelmansa ja suositukset, missä iässä mikäkin rokoite tulisi antaa. Ja on myös monia perheitä, joissa tietoisesti jätetään rokotteet antamatta. Kuitenkin meidän on siis ollut kokoajan tarkoitus kaikki rokotteet antaa Pikku-E:lle, mutta se vain osoittautui odotettua vaikeammaksi. Tämän jos olisin tiennyt, olisin ottanut rokotteet mukaamme tänne lähtiessä. Suomalainen terveydenhoito on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, enkä missään nimessä kyseenalaista kotimaassamme olevaa ammattitaitoa.
Pian toivottavasti saadaan selvyys tähän rokoitehuoleeni. Tärkeintä kai kuitenkin on, että molemmat tyttäreni vaikuttavat mielestäni onnellisilta ja terveiltä. Toivotaan, että näin myös todellisuudessa on :).
Oikein hyvää loppuviikkoa ja KESÄÄ niille onnellisille, joilla sellainen on :)
Ps. Isovanhemmat: Jos luette tätä, ette sitten tiedä mitään Bellen vaipattomuudesta!!! Se on teille jätti-yllätys!